*

Puheenvuoron kehitysblogi

Hesarin kävijäennätys osoitus maksumuurin epäonnistumisesta?

Kirjoitin elokuussa Helsingin Sanomien silloin tulossa olleesta uudistuksesta otsikoiden "Haluan maksaa verkkohesarista" toivoen, että HS tekee journalistisesti niin korkealaatuisen uudistuksen verkkopalveluunsa, että olisin "pakotettu" siitä maksamaan. Noh, uudistus julkaistiin viime viikolla ja kävin monen muun lailla uusilla sivuilla arvioimassa uudistusta. Perusmalli palvelussa on se, että kaikki lukijat saavat lukea viisi artikkelia maksuttomasti viikon aikana, minkä jälkeen voi lukemista jatkaa maksamalla tilauksesta tai odottamalla viikon.

Kolmaskin vaihtoehto on, rajoituksen kiertäminen. Kiertäminen on verraten helppoa, mikä on ollut täydellisesti Hesarinkin tiedossa jo maksumuuria kehitettäessä. Eston helppo kierrettävyys ei käsittääkseni ole Sanomatalossa mikään oikea ongelma. Jos estoa haluaa edes pienen vaivan ja moraalisen sormien läpi katsomisen jälkeen harrastaa, on tuskin valmis maksamaan sisällöstä. Toisaalta käyttäjä saattaa joko vaivan tai moraalinsa vuoksi lakata harjoittamasta kiertoa parin viikon jälkeen ja suosiolla tilata sisällön kun sitä kerran käyttääkin. Tai sitten voi käydä niin kuin itselleni ainakin toistaiseksi kävi – poistin HS.fi:n kirjanmerkeistäni. En osaa vielä sanoa, pysynkö Hesarin Facebook-käyttäjänä (maksumuuri päästää lukemaan artikkelia aina jos siihen tullaan Facebook-linkin kautta) vai alanko lopulta maksavaksi asiakkaaksi.

Helsingin Sanomat uutisoi eilen tehneensä maksumuurin aloitusviikolla uuden kävijäennätyksen. Uutiseen oli ympätty päätoimittaja Pentikäisen kommentti, jossa kehutaan uudistusta ja ollaan tyytyväisiä tuloksiin ja niin edelleen. Mutta mikäs mittari on uniikkien selainten määrä? Joka kerta kun kävijä kiertää maksumuurin, laskee mittausjärjestelmä kävijän uudeksi selaajaksi. Mitä enemmän muuria ohitetaan, sitä suurempi on "kävijämäärä", joka täytyy laittaa lainausmerkkeihin, mikäli sillä halutaan viitata kävijöiden (ihmisten) määrään. Todellisuudessa Hesarissa ei ole viime viikolla käynyt ennätysmäärä ihmisiä. Tästä osoituksena on se, että "kävijäennätyksestä" huolimatta vierailujen määrä (montako kertaa sivusto on selaimeen avattu; jos ihminen käy sivustolla kerran joka päivä, tulee tästä seitsemän vierailua) ja sivulatausten määrä on laskenut, joskaan ei kovin paljon.

Kysyin otsikossa, onko maksumuurin osoitettu epäonnistuneen. Ei ole. Maksumuurista ei ole ensimmäisen viikon jälkeen osoitettu juuri mitään. Kävijäennätyksestä ja 1,54 miljoonasta sivustolla vierailleesta ihmisestä uutisointi ei ole ihan totuutta vastaava tieto, mutta ei sitä oikein vääräksikään voi aukottomasti todistaa.

Maksumuurin onnistuminen mitataan vasta muutaman viikon päästä sivustolla vierailevien maksajien Sanomien ja valtion kassaan tuomien eurojen määrässä. Kävijälukujen määrällähän ei sinänsä ole mitään väliä jos rahaa tulee yritykseen sisään.

Asian vierestä: Olisiko kohta aika yhtenäistää arvonlisäverokäytäntö verkko- ja printtijulkaisujen välillä? Nykyisinhän printtitilauksesta maksetaan yhdeksän ja verkkopalveluiden tilaamisesta 23 prosentin veroa. Ei varmasti rohkaise mediataloja digitaaliseen maailmaan pätkän vertaa.

 

Pieni pyyntö kommentoijille: olkaa kiltit ja älkää vallatko tämän kirjoituksen kommenttiosiota "hyysäreillä", "vihervassareilla" ja "pravdalla". Annetaan lukijoiden äänestää Hesarin sisällöistä lompakoillaan nyt kun se on vähän niin kuin pakko. :)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Menemättä myöskään asioiden edelle Joonaksella on tässä ihan oikea havainto: HS:n sivunäytöt ovat laskeneet maksumuurin käyttöönoton jälkeen edellisviikosta 4 prosenttia. Tuo eri kävijöiden lukumäärän nousu selittyy myös toisesta lähteestä saadun asiantuntija-arvion mukaan ilmeisesti puhtaalla FB- ja muiden kiertokävijöiden tilastoinnilla juuri noin kuten Joonas sanoo.

Kun HS:n lukuja katsoo tarkemmin, huomataan, että HS.fi:n etusivun sivunäytöt laskivat viime viikolla selvästi syksyn alimmalle tasolle (http://tnsmetrix.tns-gallup.fi/public/). Samoin kävi HS.fi:n uutisille. Laskua näissä oli peräti 12-15 prosenttia.

Sivunäytöt on aika lailla lahjomaton luku toisin kuin tilastointitavasta riippuvainen eri kävijät -luku. Esimerkiksi Uudella Suomella on Google Analyticsin mukaan eri kävijöitä peräti kaksinkertainen määrä verrattuna TNS Metrixin antamaan lukuun, mutta sivunäyttöjen määrä on kummankin mittarin mukaan käytännössä sama.

HS:n maksumuuria ei yhden viikon pohjalta kannata tuomita eikä ylistää. Tuovatko lukijamaksut rahaa enemmän kuin mahdollisesti sivunäyttösidonnaista mainosrahaa menee, on alalla avainkysymys.

HS osoittaa Kauppalehden tavoin tietynlaista rohkeutta yrittäessään tuota maksumuuritietä. Meillä Usarissa maksullisuus ei ole työn alla toisin kuin jossain muualla se näyttää olevan:
http://yle.fi/uutiset/myos_satakunnan_paalehdet_ha...

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Kuten itse bloggasin eilisiltana...

Paitsi sivulataukset, myös vierailujen tiheys oli laskenut merkittävästi.

Ja maksumuuria kiertäneet "uudet" lukijat eivät riittäneet edes paikkaamaan pois lähteneiden aiheuttamaa vajetta.

Hesarin "uutinen" kävijäennätyksestä oli silkkaa valheellista mainostusta, faktojen esittämistä tietoisesti väärässä valossa.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Minä en aio nettiuutisoinnista maksaa mitään, koskaan.

Jokainen uutinen, joka olisi Siikalan mainitsema 5-euron arvoinen, uutisoidaan maksuttomilla saiteilla kissankokoisin kirjaimin.

Olen todistanut sen itselleni sillä, kun luovuin kaikista maksullisista kanavista jotka tuottavat urheilua.

Saan maksuttomilta kanavilta, ja nettijulkaisuista tietää tulokset ja mojovimmat tapahtumat välittömästi, kun tapahtuma on päättynyt, ja kansa mustanaan alkaa valumaan koteihin ja kapakoihin.

Pentti Järvi

Jos ei haluamaani urheilua tule SVT- tai muilta Ruotsin kanavilta, Eurosportilta ja RTL:ltä (formulat), katson:

http://www.lshunter.tv/other-live-streaming-video....

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Hesari mielessään on hyväksynyt sen, että printimediasta täytyy päästä eroon, koska sen tilattavuus ja jakelukustannukset ovat pääosa kustannuksista. Ei tullut mieleen se, että Hesarin lukijoista 75 % on yli 50-60 vuotiaita. He lukevat printtiä ja täydentävänä nettiä. Printti on edelleen nopein käyttöliittymä. Suuri valistunut ikäpolvi osaa hakea uutisensa omasta maksullisesta tilattavasta lehdestään ja muista maksuttomista kanavista. Hesari ei yksinkertaisesti ole ymmärtänyt printin viestinviejän roolia eri medioihin ja sidoksiinsa itseensä ja vielä suhteessa nykyiseen maksavaan kohderyhmäänsä vielä 10-20 vuotta. Nuoria lukijoita heillä ei ole, Hesari kuolee suuren ikäpolven kanssa.

Hannu A Virtanen

Suomen suosituin avaussivusto Ampparit naulaa kuulemma 9-tuumaisia ratanauloja hesarin ja kauppalehden uppoavaan arkkuun lopettamalla linkittämisen heidän uutisiin.

Miksi maksaa latiakaan kun netistä saa ilmaiseksi mm. tällaista Suomessa vaikenemisen arvoista tavaraa:

http://www.aljazeera.com/programmes/talktojazeera/...

On this episode of Talk to Al Jazeera, we speak to Mario Monti, Italian prime minister, the man who is running the project to save Italy.

"Ent GS-mies 2000 MRD Kuopan reunalla"

Tapio Neva

Onnes muuriliiketoiminnalle! Miten paljon uusia tilaajia Helsingin Sanomat saa ja miten paljon vanhoista painoksista muuttuu sähköisiksi?

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Mitä merkitystä jollakin nousulla ja laskulla on, kun Hesari teki ainoa järkevän teon, joka oli tehtävissä? Uusi Suomi on mainosrahoitteinen, joten se on eri asia, mutta Hesarin tapaisen viestimen on pakko tehdä korjausliike siinä totaalisessa mokassa, jonka lähes koko media aikanaan teki jakaessaan päätuotteensa ilmaiseksi yleisölleen.

Sanokaa minun sanoneen: Hesarin perässä seuraavat muutkin (paitsi vain mainostuloilla rahoitettavat) viestimet. Ja se on ainoa järkevä tie, jos mielii toiminnan ja koko median ylipäänsä jatkuvan.

Vaikka en mikään Hesari-intoilija tai -ihailija olekaan, oli sen teko mielestäni rohkea, vaikka välttämätön - ja tiennäyttäjä muille vastaaville viestimille.

kati sinenmaa

Eikös tässä vaihetta internetin historiaa helpointa olisi tehdä Hesari-laajennus eri selaimille; että Hesarin sivuille pääsisi vain laajennuksen lataamalla. Lataaminen voisi olla ilmaista tai ottaa siitä hinta, tai sitten itse laajennuksen työkaluilla hoitaisi pankkitunnukset.

Toinen mahku on, että ottaa yhteyttä F-Prot.. eiku F-secureen, jolla on hallussa Stuxnetin lähdekoodi. Sitä hiukan muokkaamalla Hesari pääsisi asentamaan HS-käyttäjän kotikoneelle exe-tiedoston, jolla voisi toteuttaa suoraveloitusta...

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Vanha koulu- ja duunikaverini Tuomo Lappalainen (Suomen Kuvalehti) pohti joku vuosi sitten erityisesti samomalehtien ja niiden verkkovälineiden uutisointia omista levikki- ja kävijämääristään.

Yleensä isot sanomalehdet vaativat esimerkiksi haastateltavilta, vaikka yritysjohtjilta, poliitikoilta ja virkamiehiltä ehdotonta rehelliyyttä. Jos "mmuuneltua totuutta" tai valhetta tulee, lehdistö nostaa asiasta hirmu porun.

Kuitenkin lehtien omista luvuista, levikistä ja kävijämääristä, saa jostakin syystä valehdella suut ja silmät täyteen. "Kokeilut ovat onnistuneita, lukijoita on enemmän kuin koskaan, monikanavakokeilu on osoittanut voimansa, laskevillakin markkinoilla aemamme on entistä vahvempi..." Muutenhan tuo olisi ihan OK, mutta tiedot eivät yleensä pidä kutiaan.

Joonksen blogissa on aika vedenpitävät todisteet siitä, että maksumuurikuvio ei mene yhtään niin hyvin kuin Pentikäinen antoi ymmärtää. Enkä minä Pentikäisen alkuperäiseen todistukseen oikeastaan uskonutkaan, vaikken Mikaelia (myös entinen duunikaverini) mitenkään erityisen epärehellisenä ihmisenä pidä. Tuo nyt on vaan vakiintunut maan tapa.

Olen ollut alalla 25 vuotta, joista 15 kuukausipalkalla tilattavissa (Kauppalehti, Suomen Kuvalehti) ja irtonumeromyyntilehdissä (Ilta-Sanomat). Aika monta kertaa tulin kysyneeksi, että miten me edes kehdataan julkaista tuollaista, kun ainakin kaikki toimittajat ja vielä suuri osa muistakin lukijoista tietää, ettei tuo ole totta. Mutta niin piti vaan kirjoittaa.

Media-allla on käynyt kriisi ja rakennemuutos ja se jatkuu vielä pitkään. Me kustantajt sitten keksimme selityksiä. Tai en minä, mutta muut kaverit kyllä. ; D

Hannu A Virtanen

Toimittajat ovat uudelleenkeksineet omaa häntäänsä syövän koiran.

"Lehtitalot syyttävät ahdingostaan nettiä, mielestäni ensisijainen syy on rehellisyysvajaus."

Sanomalehti Karjalainen on kirjoittanut kaikista edellämainituista tapahtumista (Lieksan xxxxxxt) mahdollisimman vähän ja senkin vähän vallan sylikoirana kuntapäättäjiä ja viranomaisia nuollen. Puuttuu totaalisesti aktiivinen asioista selvän ottaminen.

Syy on tietysti mediatalojen yhteinen pakkoxxxxtusagenda.(YLE, HS, Kaleva , Aamulehti, Turun sanomat jne jne)

Kuinkahan monta Karjalaisen tai Lieksan Lehden vuosikertaa tämä väestörakennetta parantava joukko onkaan omilla palkkatuloillaan tilannut. Määrä on melko varmasti tasan 0 (nolla). Sensijaan se lukumäärä entisiä tilaajia, jotka eivät ole uusineet tilaustaan mokutukseen kyllästyneinä ei ole nolla, vaan vähintään satoja.

Tuskin tähän porukkaan puree enää lehtitalojen epätoivoiset alennuskampanjat.

Lehtitalot syyttävät ahdingostaan nettiä, mielestäni ensisijainen syy on rehellisyysvajaus.

http://rehaka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123062-tapa...

Kalle Kuusivuori

Suomessa ei jaettaisi yhtään lehteä yhteekään talouteen, jos laskisi kaikki persujen tilauksen peruutukset yhteen.

Veikko Vitikainen Vastaus kommenttiin #28

Persuja ei kannata tilata jos tulos on noin lohduton. Toki en ole koskaan kuullut tuon nimisestä lehdestä kuin Persut.

Juha Korhonen Vastaus kommenttiin #28
Matti Jalagin

Herlin.

Vastaus tuohon tuskaan on äärettömän yksinkertainen ja se on totuus.

Vain totuuteen tulee kunkin pyrkiä eikä koskaan laistaa siihen liittyviä sivuseikkoja.

Vain totuus kantaa.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Ja toisaalta, eri ihmisillä on joskus eri käsitys siitä, mikä on totta ja mikä ei.

Tapio Neva Vastaus kommenttiin #40

Totuus yksin voittaa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Satyameva_Jayate

Menee monta kierrosta vääristelyä ennen kuin totuus paljastuu.

Käyttäjän timoekman kuva
Timo Ekman

Aivan mielenkiinnosta Herlinin kommenttiin. Eli mainitsit, "että miten me edes kehdataan julkaista tuollaista, kun ainakin kaikki toimittajat ja vielä suuri osa muistakin lukijoista tietää, ettei tuo ole totta. Mutta niin piti vaan kirjoittaa."

Näkyikö tämä joissakin levikkien määrien vääristelyssä tai nettisivujen lukijamäärien liitoittelussa vai oliko kenties ihan selkeissä uutisissa useinkin kylmää paskanjauhantaa ns.?

Jos on näin ollut ihan uutispuolellakin usein, niin näistä olisi hauska lukea joskus joku kooste teikäläisen blogissa.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Vääristelyä on ja paskapuhetta. Esimerkiksi laskevia irtonumerotuotteita väitetään ilme värähtämättä nouseviksi. Aikauaslehdet puolestaan tarjoavat levikkiä parantaseen "puolen vuoden lehdet kolmella eurolla" -tyyppisiä pätkäkampanjoita. Tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että naistenlehtiä lukevat vihtvat tarjouksen pituuden mukaan silloin tällöin Annasta Me Naisiin ja takaisin. Ja sitten levikin nousua kerrotaan hyvänä uutisena, vaikka keinotekoinen lehti johta tappioihin, tappiot henkilökunnan irtisanomisiin ja irtisanomiset laadun laskuun ja ladunlasku johtaa laskevaan levikiin ja...

Ja lisäksi usein väitetään, että ilmainen nettipalvelu nostaa myösprintin myyntä vaikka kaikki tietävät, että asia on päin vastoin.

Käyttäjän timoekman kuva
Timo Ekman Vastaus kommenttiin #62

Osuisko tällainen hiukan pakinahengessä tehty yt-ilmoitus yhtään kohdalleen? http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125833-y... :-)

Jouko Koskinen

Turha maksaa hesarista, otsikoista saa hakuvihjeet lähdeaineistoon. Googlen käyttöstä lisävinkkejä:
http://adefine.palvelut.uusisuomi.fi/2012/10/22/11...

Jääpähän yksi punavihreä seula pois välistä. Auttava enkun taito suotava. Käännöskone kääntää kiinaa, japania, kyrillisiä parhaiten englanniksi.

Jorma Kassinen

Noin joka kymmenes kävijä poisteli selaustietoja ja "kiersi" maksumuuria.
Toki monella tuo tyhjennys varrmaan ovat ihan oletuksenakin päällä joten kiertävät muuria ihan tietämättään.

Äkkiseltään ajatellen tuo on minusta pienehkö ongelma.

Matias Gerlich

Huffinton Post, Counter Punch, Mother Jones, The Independent jne, jne...Ja sitten on vielä Youtube josta löytyy todella valtavaa materiaalia mm. sellaisia haastatteluja merkittävistä vaikuttajista ja ajattelijoista joita mitätön suomalainen media ei tietenkään milloinkaan edes pystyisi kertomaan suomalaisille.

Kuvitteleeko Mikael Pentikäinen todellakin että 2010-luvun netinkäyttäjä olisi hyvinkin riippuvainen informaatiohankinnassaan Helsingin Sanomista? Jos kuvittelee niin ei voi muuta kuin valittaa.

Älyllisten johtopäätösten tekoon tarvitaan tietysti joitakin peruslähtökohtia. Euroopan merkitys vähenee kuten länsimaisen kulttuurinkin, Suomi on Euroopassa edelleenkin periferia ja demografinen kehitys kertoo sen että pian Suomi muodostuu kokonaisuudesta jonka painoarvo monilla mittareilla on globaalisti tuskin edes promillen luokkaa.

Hesarin suuri ongelma on nyt se ettei sen asemaa kunnioiteta edes tämän lilliputtivaltion sisällä kuten vielä aiemmin. Kyseessä on siis erkkolainen katastrofi jota on kovin vaikea edes peittää.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

NIIN MUTTA:
Käsi ylös ne, jotka hakevat uutisensa Ampparien tms. kautta? Uutisia klikataan auki sen perusteella, kuinka raflaava on otsikko. Sen tietävät toimituksetkin, vai mitä? Kun uutisia myydään, niitä täytyy markkinoida tehokkaammin, ja tietenkin otsikot tulevat olemaan entistä erikoisempia. Tästä seuraa kaksi ongelmaa: jo nyt on havaittavissa sellainen juttu, että monesti klikkaamaan pakottavan otsikon takana on vain hyvällä mielikuvituksella otsikkoon yhdistettävä sisältö, joka tuottaa syvän pettymyksen (maksullisen uutisen ollessa kyseessä, mikä on ostajan kuluttajansuoja?) JA miten älyttömiksi toimittajat pystyvät juttujensa otsikoinnit kasvavassa ja kovenevassa kilpailussa venyttämään? Nähdäänkö tulevaisuudessa Jarla työskentelemässä Hesarille otsikoijana?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Tein teille pari esimerkkiotsikkoa Usarin uutisotsikoista muokaten:

Yllätys asuntomarkkinoilla: Vuokrat kääntyivät laskuun jopa 18% -> Asunnossa rysähti! Nyt on halpaa! Katso kuvat!

Suuroperaatio Helsingissä: Poliisi pidätti Cannonballin jäseniä -> Cannonballsin yhteyksiä Hirvisaareen tutkitaan - SUUROPERAATIO HELSINGISSÄ! Katso kuvat!

Nyt se alkaa: ”Helposti 20 cm lunta” -> Lumimyrsky lähestyy - näin selviät katastrofista! Katso kuvat ja lue asiantuntijan ohjeet!

Taas katoaminen laivalla – lähti tupakalle eikä tullut takaisin -> Katosi laivalta - UFO:ja epäillään!!! Katso kuvat!

Uutisankka levisi tänään verkossa: Helena Erosen ”sappinesteet kiehahtivat” -> Helena ja ankka vaahtokylvyssä - leikittelee eritteillään! Katso kuvat!

”Pitäisikö poliisin ummistaa silmänsä, jos epäilty tunnustaa?” -> Epäilty tunnusti. Katso video poliisin yllättävästä reaktiosta!

Poliisilta viesti: ”Keskeytä ajo ja soita 112” -> Hätätiedote autoilijoille!! Klikkaa heti ja katso kuva!!!!

Voin tulla Usariin töihin otsikoijaksi tietyin ehdoin.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin

Helena ja muut. Monet luulevat, että se on juuri noin yksinkertaista. Se ei ole. Tunnen ihan henkilökohtaisesti Suomen kovimpia lööpintekijöitä ja nettiotsikoiden tekijöitä. Niiden arvosteleminen on helppoa - mutta niiden duuni on vaikeaa. Kokeneet ammattijournalistitkin yrittävät tehdä tuollaisia parodioita. Ja hekin epäonnistuvat siinä.

Olin aikanaan ihan hyvä otsikoimaan, mutta noita tosi ammattilaisia en haastaisi enkä parodioisi enkä pilkkaisi edes unissani.

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen Vastaus kommenttiin #53

Höps. Paljon huutomerkkejä ja "katso kuvat!" toimii aina. Myöskin kysymysmerkki voisi olla aika hyvä, koska se jättää tavallaan toimittajalle paljon laajemmat taiteelliset vapaudet toteuttaa itseään. Esim. Luistinkoppi yritettiin polttaa Heinolassa -> Presidentinlinna yritettiin polttaa? Ja itse juttu alkaisi näin: Yritettiinkö presidentinlinna polttaa? Sitä emme voi tietää, mutta Heinolassa yritettiin polttaa luistinkoppi.

Käyttäjän niklasherlin kuva
Niklas Herlin Vastaus kommenttiin #54

Ollaan jo off-topic, mutta palajon huutomerkkejä ja "katso kuvat" EI TOIMI aina, vaikka moni niin luuleekin. Ja usein käy myö niin, että amppareissa hyvin vetävä otsikko yllättää tekijän itsensäkin, oli asiallinen tai epäasiallinen.

Jari Tuomoja

Vale - emävale - tilasto.

Ehkä parempaa tilastoa HS:stä saa jos seuraa keskimääräistä uutisten lukijamäärää verrattuna edellisiin. Tosin luulen, että Sanoma ei tuota tietoa jaa ihan poliittisista syistä.

Ulkoiset mittaajat ovat aika turhia loppujen lopuksi, parempia pystyy rakentamaan itsekin pienellä vaivannäöllä. Tyypillisesti tuollaisen koodaaminen vie jonkun 20-60 tuntia laajuudesta riippuen. Suosittelen Usarillekin - saa jotain todenperäisempää tietoa käyttäjistäkin.

Mitä tulee taas sessioihin, niin teoriassa vaikka vaihdettaisiin private tiloihin selaimissa, pystytään siitä huolimatta yhdistelemään sekä tunnistamaan kohtuu hyvällä prosentilla käyttäjät "jo käyneiksi". Tosin täydellistä tekniikkaa ei siinä ole, mutta aika lähelle pääsee ilman keksejäkin jos vain päätelaite on sama.

Käyttäjän santeriluhtala kuva
Santeri Luhtala

Miten olisi mittarina esimerkiksi asennetut / poistetut HS.fi kännykkäsovellukset. (Itse poistin heti, kun luin uudistuksesta. Eikä android-sovellus muutenkaan ollut lähelläkään iPad-sovelluksen tasoa.) Niistä kai on ihan luotettavaa tietoa kaivettavissa noissa sovelluskaupoissa.

Käyttäjän 98765sp kuva
Simo Perttula

Hesarin luku ja alkoholismi on nyt tehty samanlaisiksi paheiksi? Niiden käyttöä ei voi suositella. Niiden liikakäytöstä tulee seuraamuksia.
Puhutaan siis Alkoholisteista ja Hesaisteista. Liikakäyttö johtaa riippuvuuksiin. Se johtaa ainakin lompakon laihtumiseen ja pöhötykseen. Parasta on lopettaa molemmat. Juo vain maitoa ja lukee vain Uutta Suomea. Ei tule jälkiseuraamuksia.

Käyttäjän HKorpilampi kuva
Hannu Korpilampi

Minä olisin valmis maksamaan oitin sellaisesta uutislähteestä, jonka toimittajat osoittaisivat kiinnostusta kriittiseen ajatteluun tai edes alkeellisen tason kyseenalaistamista. Taloussanomilla tällaisia toimittajia on, mutta muualla ne ovat harvassa.

Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvissä uutisissa on mediasta riippumatta niin paljon virheitä, että sappi kiehuu joka kerta kun aiheesta uutisoidaan. En nyt edes kuuluta mitään mitään ilmastonmuutosskeptikoita, vaan ihan terveen kriittisesti uutislähteisiinsä suhtautuvia rationaalisia toimittajia. Esimerkiksi vaikkapa tämä uutinen: http://yle.fi/uutiset/tutkijat_merenpinta_nousee_6...

Uutisen mukaan IPCC odotti vuonna 2007 merenpinnan nousevan 2mm/vuodessa, mutta nyt ovatkin – suureksi hämmästyksekseen – huomanneet sen nousevankin 60% nopeammin, eli 3,2mm vuodessa! Asiat ovat siis pahemmin kuin kuvittelimmekaan!

Kuka tahansa voi ladata IPCC:n neljännen arvioraportin vuodelta 2007 ja lukea mitä ennusteltiin.

Todellisuudessa IPCC ei raporttinsa mukaan odottanut moista. IPCC:n raportin mukaan meret olivat nousseet viimeisen sadan vuoden aikana keskimäärin 2mm/vuodessa kun taas viimeisen vuosikymmenen ajan noin 3,0±0,4mm vuodessa. IPCC ei ottanut kantaa paljonko sen mielestä merenpinta tulisi lähivuosina nouseemaan. Mutta joka tapauksessa olisi hyvin hölmöä yllättyä jostain jonka tiesi tapahtuneen jo kymmenen vuotta.

Lisäksi 3,2mm vuodessa on 88-vuodessa 28cm, ei "jopa metrin". Edellisen vuosisadan aikana merenpinta nousi 18cm ja huomasiko joku?

Ja ottaen huomioon ettei merenpinnan nousussa ole satelliiteilla mitattuna havaittu kiihtymistä ( http://tinyurl.com/b8t8jf3 ), koko uutinen on ankka ja helposti sellaiseksi todettava, jos toimittajalla olisi hiemankin viitseliäisyyttä. Mutta nykyään uutisointi on lähinnä eri PR-järjestöjen (joita monet tutkimuslaitoksetkin nykyään ovat) tiedotteiden uutisoimista totena ilman lähdekritiikkiä.

Täällä olisi rahaa tarjolla. Mistä löytyisi tervettä kritiikkiä osoittavia toimittajia?

Toimituksen poiminnat